torstai 7. kesäkuuta 2012

Viileä alkukesä, entäpä juhannus?

Kesäkuu alkanut epävakaisena ja viileänä

Jo edellisestä päivitystä kirjoittaessani oli selkeästi havaittavissa, että toukokuun lopulta alkava viileneminen ja epävakaistuminen tulee jatkumaan pitkälti kesäkuun puolelle. Suomi ja oikeastaan koko Pohjois-Eurooppa on kuulunut matalapaineiden kulkureitille ja ilmavirtaukset ovat olleet lännen puolelta. Leveysasteemmehan kuuluvat barokliiniseen säähäiriövyöhykkeeseen, ts. länsivirtaukset ovat dominoivia ja tyypillisesti maamme kuuluu matalapaineden kulkureitille - sikälikään tässä säätilanteessa ei ole siis mitään poikkeuksellista.

Verrataan tämänhetkisiä lämpötiloja tyypillisiin tähän vuodenaikaan mitattuihin keskiarvoihin. Kun viime päivinä Etelä- ja Keski-Suomessa maksimilukemat ovat olleet 13...15 astetta, niin normaalisti niiden pitäisi olla 18...19. Lapissa ero puolestaan on ollut pienempi ja siellä ollaankin oltu lähellä tavanomaisia arvoja. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut siellä ja lämpötilat ovat reippaasti normaaliarvojen alapuolella pohjoisessa.

Pilvisyys on ollut runsasta kuun alkupuolella, sateet, varsinkin sadekuurot yleisiä ja viileän ilmamassan vuoksi salamointi on ollut hyvin vähäistä.

Viikonloppuna Ruotsissa poikkeuksellisen kylmää

Säätilanne Euroopassa la 2.6.2012 (lähde: Wetterzentrale)

Poikkeamat normaalilämpötiloihin 2.6. Ruotsissa (lähde: SMHI)
 
Ylhäällä vasemasta olevasta kuvasta nähdään, kuinka lauantaina Suomessakin runsaita sateita ja koleita lämpötiloja aiheuttanut matalapaine on purkanut kaikista kylmimmän ilmamassan juuri Norjan ja Ruotsin alueelle. Alhaalla vasemmalla olevasta kuvasta nähdään puolestaan päivän keskilämpötilojen poikkeamat vuodenaikaiskeskiarvoihin. Paikoin Tukholmasta kohti Härjedalenia ulottuvalla vyöhykkeellä päivän keskilämpötilat jäivät jopa 9 astetta normaaliarvojen alapuolelle; esimerkiksi Tukholman päivän maksimilämpötila oli vajaa +5 astetta, kun tällaiset lukemat ovat tyypillisiä esimerkiksi marraskuussa. Jo heti Tukholman luoteispuolella saatiin lumi- ja räntäsateita.


Juhannuksen sää

Parviennuste eteläiseen Suomeen (lähde: Wetterzentrale)
Juhannukseen on nyt pari viikkoa ja spekulaatiot juhannussäästä alkavat pikkuhiljaa käydä kuumina. Lähestytään asian pohtimista Euroopan suursäätilaa analysoimalla lähitulevaisuuden osalta.

Viikonloppuna sää on muuttumassa jälleen epävakaisempaan suuntaan ja erityisesti pitkin ensi viikkoa saadaan ajoittain yhtenäisiä sadealueita maahamme, toisaalta sadekuurotkin ovat yleisiä. Vasemmalla olevassa parviajossa näkyykin, kuinka 10. - 15. kesäkuuta ennusteet näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että sateita saadaan eteläisessä Suomessa, tosin sademäärissä on jonkin verran hajontaa. Lämpötila kuvastaa tässä 850 hPa painepinnan lämpötilaa, mutta muunnettaessa lämpötila (850 hPa) maanpintatason lämpötilaksi ensi viikolla liikuttaneen keskimääräisesti 15...18 asteessa. On mahdollista, että aurinkoisempina hetkinä päästään 20 asteen vaiheille tai hieman ylikin Etelä- ja Keski-Suomessa. 

Juhannusviikolle siirryttäessä näyttäisi tällä hetkellä siltä, että sää alkaisi vähitellen poutaantua. Parviajossa sademäärät tipahtavat lähelle nollaa koko juhannusviikoksi, ja toisaalta ainakin GFS-ennuste on enteillyt tässä vaiheessa korkeapaineen vahvistumista Pohjois-Eurooppaan. Ennuste yltää nyt juhannussunnuntaihin saakka ja tämän perusteella voidaan todeta, että poutainen ja aurinkoinen on todennäköisempi kuin pilvinen ja sateinen juhannus. Lämpötiloissa on puolestaan varsin suurta hajontaa juhannusviikolle. Mediaani kulkee kuitenkin n. 9 asteessa, mikä tarkoittaisi n. 20 asteen lämpötiloja. Alimmillaan juhannuslämpötilat olisivat 15 asteen vaiheilla, korkeimmillaan 26...27 asteessa. Tästä nyt voidaan varovasti arvailla, että juhannuksesta tuskin tulee ainakaan ennätyskylmää tai -kuumaa. Todennäköisin vaihtoehto juhannussäälle Etelä- ja Keski-Suomessa on aurinkoinen tai puolipilvinen, iltapäiväkuurojen mahdollisuus ja lämpötila siinä 20 asteen molemmin puolin. Tämä toteutuessaan olisi erittäin tyypillinen keskikesän säätilanne sekä lämpö- että sadeoloiltaan.

Ei kommentteja: